maanantai 27. helmikuuta 2012

Latingissa

Jännää miten ihminen onnistuu muutamassa päivässä lataamaan akkujaan. Hiihtoloma on ohitse ja pursuan pitkästä lennosta huolimatta energiaa. Viikon kirjoitustauko teki terää ja moni auki jäänyt ongelmanpoikanen ratkesi ihan itsestään. Puolessa välissä viikkoa iski kyllä aivan kaamea inspis ja pakko sitä oli sitten ryhtyä ideanpoikasia ruutuvihkoon raapustelemaan jotta sai ideat ulos systeemistä. Vielä en tiedä riittääkö poikasista uudeksi romaaniksi, vai jääkö tarina novelliksi.
Tuo inspiraation voima on kyllä aika jännittävä ilmiö, yhtäkkiä aivot vain ketjureaktiona suoltavat tarinaa ja jollei sitä pääse purkamaan paperille, paine kasvaa lähes sietämättömäksi. Eikä tule uni. Ja olen huonoa seuraa.
No, kotiinpaluun kunniaksi sähköpostikasan päällimmäisten joukossa odotteli taas hylsy. Eli palasin samoihin karvaisiin tunnelmiin kuin lomalle lähtiessä. Toisaalta nyt ainakin tiedän näiden kahden kustantajan kannan, eikä tarvitse kärvistellä puolittaista toivonkipinää ylläpitäessä. Lähetin esikoiseni kahdeksaan kustantamoon. Nyt tilanne on 4-4, hylsyt vastaan epätietoisuus.



perjantai 17. helmikuuta 2012

Kerroksia

Olen suunnitellut Aavistukeen monta eri tasoa. Yksi tasoista on, että kaiken kohkaamisen ja kanssakäymisen lomassa päähenkilö on varsin yksinäinen ihminen. Tämä on vielä helppo huomioida kirjoittaessa. Samoin kuin yhteiskunnalliset teemat. Nämä tulevat luontevasti muun kirjoittamisen lomassa. Mutta pitäisikö niiden muidenkin tasojen syntyä yhtä vaivattomasti? Minulla ei ainakaan. Nyt yhteen kappaleeseen kirjoitin viittauksia päähenkilön muista ulottuvuuksista, mutta tein nämä lisäykset jälkikäteen. En vielä ole törmännyt hyvään kirjoitusoppaaseen, miten näitä olisi tarkoitus luoda. Ehkä ei ole olemassa yhtä oikeaa hyvää tapaa.
Olen myös ryhtynyt hahmottelemaan hahmoistani henkilökarttaa, kun tämän vinkin jostain luin. Mutta jotenkin tämä ei tunnu omalta tavaltani, tällainen systemaattisuus. Siitä saan nauttia ihan tarpeeksi päivätyöni puolesta. Kirjoittamisen pitää tuntua lentämiseltä! Edes aika ajoin.

Olen lähdössä viikon lomalle, lämpöön ja aurinkoon. Toivottavasti pääni selkiintyy loman aikana. Läppärin jätän kotiin, joten kirjoittamisessa tulee viikon tauko. Otan  mukaani ainoastaan pienen muistivihkon, mihin saan kirjattua akuutit inspiraatiot. Toivottavasti niitä tulee.

Update: Töistä palatessa postilaatikon pohjalla nökötti hylsy. Sen tiesi jo avaamattakin, mitä sisältö tulisi olemaan. Kirje hohkasi kolmea sanaa: hylätty, hylätty, hylätty. Hieman kirvelee, mutta niinhän sen kuuluukin. Muutoin ottaisin tämän yrityksen liian kepeästi. Iloinen lomallelähtötunnelma kuitenkin koki jonkinmoisen latistuksen. No, laukut on nyt pakattu ja parin tunnin päästä pitäisi joutua lentokentälle, eiköhän se tunnelma siitä kohoa.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Työnimi

Kakkosromaanille pitäisi kehittää työnimi, pelkkä kakkonen kuulostaa jotenkin niin vähättelevältä. Ikäänkuin se olisi jo ennen syntymäänsä hopeasijalla, varma häviäjä. Tästä eteenpäin kutsun sitä Aavistukseksi. Itse asiassa koko tarina keriytyy päähenkilön aavistusten ympärille, joista osa osoittautuu vääriksi. Voikohan myös silloin käyttää nimitystä aavistus?
Hmm, vai olisikohan Epäilys parempi nimitys? Ehkei sittenkään, siinä tilanteessa kun iso kirjoitusjumi iskee ja koko romaanin valmistuminen epäilyttää, tuo nimi tuo pahaa karmaa. Vielä en ole tätä kakkosen kanssa kokenut, mutta eiköhän se jossain vaiheessa tule. Ykkösen kanssa oli pahimmillaan kolmen kuukauden tauko. Pieniä jumeja on toki ollut nytkin, mutta jotenkin uskon tähän tarinaan enemmän. Se kantaa itse itsensä. Toivon ainakin. Minulla on sellainen aavistus.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Pöytälaatikon uumenista löydettyä

Tulipa tässä verryttelyn vuoksi pengottua pöytälaatikon pohjia ja löysin sieltä vuosia sitten kirjoittamiani satuja. Alunperin sadut ovat syntyneet lapselle kertomistani iltasaduista ja tarinoista pitkien automatkojen aikana. Pienellä hiomisella näistä voisi saada vaikka satukokoelman. Tarinat ovat juuri sopivan mittaisia iltasaduiksi ja ainakin yksi testihenkilö on niistä pitänyt ja antanut niihin oman mausteensa.
Tosin yksi dinosaurustarina on jatkanut elämäänsä lapsen omana versiona, joten se täytynee hyllyttää. Nyt se on hänen tarinansa - ei enää minun. Siitä on jopa sarjakuvaversioita. Ei se omena näemmä kauas ole puusta pudonnut.

Hauskaa huomata, että ainakin jotain kypsymistä on kirjallisessa ilmaisussani tapahtunut. Nyt nimittäin huomasin lauserakenteissa ja kielessä vaikka kuinka paljon petrattavaa vaikka näitä kirjoittaessani pidin kirjoituksia lähes täydellisinä :-)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ajatusten tuuletusta

Joskus mietin, miksi olen vielä töissä täällä? Tänään on juuri sellainen päivä. Pitäisikö olla kiitollinen, että saan palkkani lyhentääkseni asuntovelkaa ja raahatakseni apetta perheen ruokapöytään? Niin varmaan. Ihmiset on latistettu ja kaikki vähänkin innovatiivisemmat ehdotukset kitketään. Kuin Pavlovin koirat meidät on ehdollistettu tyrmäämään muiden lennokkaat ideat. Ei siitä kuitenkaan mitään tule. Niin, ei tulekaan jos ei edes yritetä. Tämä itseään syövä kierre ei voi päättyä hyvin, ellei joku/jokin katkaise kierrettä. Olen kyllä yrittänyt, mutta joinain päivinä pelkään olevani yksi koirista.
Onneksi minulla on tukenani monet virtuaalimaailmani, niissä vallitsee minun maailmanjärjestykseni. Joskus tarinoissani ihmiset saavat olla estottoman innovatiivisia, joskus taas todellisen maailman kaltaisessa paikassa. Ja välillä heittäydyn ihan scifiksi. Ihana harrastus tämä kirjoittaminen - jotenkin niin vapauttavaa.

Lähetin eilen yhden tammikuun novelleistani KaNoKiKu:un. Novellin nimi on Kärpänen, jos joku olisi kiinnostunut vilkaisemaan ja kommentoimaan. Ja jäin lueskelemaan muiden tarinoita. Meni yli puolenyön, ehkä siinä selitys tämän päiväiseen alakuloon.